Julkaistu: 31.1.2019

Pirkanmaan Voimia Oy:n toimitusjohtaja on valittu

Pirkanmaan Voimia Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu FM, MBA Esa Sairanen (s. 1973) Nokialta. Esa Sairanen on KuntaPro Oy:n kehitysjohtaja ja varatoimitusjohtaja.

Hän on toiminut useissa yhtiöissä johto- ja kehitystehtävissä ja uskomme, että hän antaa vahvan panoksen yhtiön tulevaisuuden haasteisiin, sanoo Pirkanmaa Voimia Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pentti Sivunen. Sairanen aloittaa työnsä alkukeväästä ja siihen asti tehtävää hoitaa Voimia liikelaitoksen toimitusjohtajana toiminut Tarja Alatalo, joka jatkaa yhtiön palveluksessa.

Yhtiöllä on osaava ja sitoutunut henkilöstö, joka on tehnyt pitkään määrätietoista työtä liiketoiminnan kehittämiseksi asiakkaiden ja omistajien parhaaksi. – Tästä on hyvä jatkaa,  yhtiöllä on paljon tehtävää toiminnan laajentumisen suhteen muuttuvassa toimintaympäristössä, sanoo Sivunen.

Pirkanmaan Voimia Oy on Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin omistama yhtiö, joka aloitti toimintansa 1.1.2019. Yhtiö tuottaa ja järjestää ateria- ja puhtauspalveluita omistaja-asiakkaillensa asiantuntevasti ja vastuullisesti. Voimian 700 ammattilaista tarjoaa vuosittain 12 miljoonaa ateriaa ja huolehtii tilojen puhtaudesta yli 400 kiinteistössä kumppanuuksia hyödyntäen. Liikevaihto on n. 64 miljoonaa euroa.

Lisätietoja

Pentti Sivunen
Pirkanmaan Voimia Oy:n hallituksen puheenjohtaja
puh. 044 978 5451
s-posti: pentti.sivunen@gmail.com