Pirkanmaan Voimia palkitsi hyvinvoinnin edistäjiä ystävänpäivänä

Pirkanmaan Voimia Oy:n ensimmäistä ystävänpäivää juhlistettiin yhdessä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa. Asiakkaita päiväkodeissa, kouluissa, sairaaloissa ja ikäihmisten palveluissa huomioitiin pienellä jälkiruokaherkulla ja yhteistyökumppaneista palkittiin jälleen vuoden parhaat kehittäjät. TAYS Keskussairaalan ja Pitkäniemen henkilöstöravintolat saivat nimikilpailun kautta löytyneet omat osuvat nimet.

Ystävänpäivää vietettiin sydämellisissä merkeissä kaikkien asiakkaiden kanssa. Ensimmäisen ystävänpäivänsä kunniaksi Pirkanmaan Voimia tarjosi päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa mehujäät ja palvelukeskusravintoloissa, sairaaloissa ja ikäihmisten palveluissa asiakasta muistettiin suklaapusulla.

Yhteistyökumppaneita tavattiin ystävänpäivän aamiaisella, jossa julkistettiin vuoden kehittäjäkumppanit. Hyvinvoinnin kehittäjäkumppani -tunnustuksella Voimia haluaa julkisesti kiittää henkilöitä tai yhteisöjä, jotka ovat yhdessä yhtiön kanssa ponnistelleet kuntalaisen hyvinvoinnin kehittämisen eteen.

Tänä vuonna palkittiin Ylöjärven lukion rehtori Jarkko Tuomennoro ja Tredun toimipistepäällikkö Vesa Kalliomäki koulutuskeskus Valosta. Palkinnon perusteluina oli toimipaikassa hyvin kehittynyt yhteistyö ja aktiivinen vuorovaikutus laadunseurannassa ja palvelujen kehittämisessä oppilaitosten ja Voimian välillä. Myös opiskelijoiden kanssa yhteistyö sujuu hyvin siisteyden, hyvän siivottavuuden ja palvelun sujuvuuden edistämisessä.

Toinen vuoden kehittäjäkumppani on Sodexo Oy:n henkilöstöravintolat ja Tampereen aluevastaava Kirsi Merikoski. Asiakastyytyväisyys on korkealla tasolla. Kumppani on panostanut toimipisteessä tehtävään yhteistyöhön ja asiakas on saanut äänensä kuuluviin. Yhteistyö sujuu hyvin kaikilla tasoilla ja kehittäminen toimipaikoissa on asiakaslähtöistä.

Ystävänpäivänä julkistettiin myös Keskussairaalan ja Pitkäniemen henkilöstöravintoloiden uudet nimet. Asiakkaat osallistuivat innolla tammikuussa järjestettyyn nimikilpailuun, josta saatiin lukuisia hauskoja ja osuvia ehdotuksia. Kisan tuloksena Keskussairaalan ravintolasta tuli Puhti ja Pitkäniemen sairaalan ravintolasta Voimala. Voittajanimet kuvastavat henkilöstöravintoloiden tehtävää kaikkein parhaiten: lounastauko on se päivän paras hetki, jolloin hyvä ruoka ja hyvä seura lataavat vireyttä loppupäivään.

Lisätietoja:
Tiina Tamiola
Asiakkuuspäällikkö, Pirkanmaan Voimia Oy
puh. 040 719 3998
tiina.tamiola@tampere.fi